23 asiaa, jotka opin podcast-festareilla Los Angelesissa

Menen taas marraskuussa luultavasti uudelleen naispodcastaajille tarkoitetuille Werk it -podcastfestareille, jotka pidetään tänä vuonna New Yorkissa. Kaivoin esiin muistiinpanovihkoni, johon kirjoitin ajatuksiani viime vuoden Los Angelesin festarin aikana. Merkitsin vihkoon samalla hajanaisia asioita, joita olen ehtinyt oppia podcastien tekemisestä ja tuottamisesta. Tässä ne ovat, täysin randomissa järjestyksessä.

  1. Aloita miettimällä, millainen podcast kuulijoilta puuttuu, millaisen haluaisit itse maailmaan, millaisen podcastin tekemiseen tiedät juuri oikean ihmisen ja kuka on siitä valmis maksamaan.
  2. Tee jotain innovatiivista. Eli:
    1. Keksit täysin uuden idean, jota kukaan ei ole koskaan keksinyt, koska olet nero.
    2. Yhdistät pisteitä.
    3. Teet podcastia, jota maailmassa juuri sinä olet paras ja oikea ihminen tekemään.
    4. Kopioit. Se on aliarvostettua, ja päädyt jossain vaiheessa tekemään jotain uutta ja uniikkia joka tapauksessa. (Lauren Ober Werk it -festareilla)
  3. Mieti, mitä ajattelet paljon. Tee podcast vain sellaisesta aiheesta. Muuten väsähdät.
  4. Uskalla rajata kohderyhmää. Mieti niin pieni ryhmä kuin uskallat, ja palvele sitä niin hyvin kuin pystyt.
  5. Kaikki haluavat tietää, mikä on ”oikea” podcastin pituus. (Opettele vastaamaan kysymykseen jotain, myös itsellesi.)
  6. Jätä studiossa käsikirjoitus sivuun. Kokeile ensin kertoa asian ydin ystävällesi tai kumppanillesi.
  7. Parhaat vieraat eivät ole aina suurimpia asiantuntijoita, vaan rohkeita “matkasaarnaajia”, herkkiä, läsnäolevia ja heittäytyviä. (Isosta Twitter-seuraajien määrästä on hyötyä.)
  8. Etsi haastateltavan avainhetkiä ja anna niille aikaa. Kulje ne läpi yhdessä haastateltavan kanssa kuten ne tapahtuivat.
  9. Kaikkeen ei tarvitse tykittää oikeita vastauksia. Hienoimpia hetkiä ovat hetkessä tapahtuvat oivallukset ja muotoaan hakevat ajatukset. Ne antavat ilmaa ja ottavat kuulijan ajatusprosessiin mukaan.
  10. Ihmisten kohtaaminen on tärkeämpää kuin napakka eteneminen ja täsmälleen oikea asia.
  11. Ota vetäjänä vastuu. Ihmiset tykkäävät siitä, että joku tietää, mitä yrittää saada heistä irti.
  12. Älä yritä tehdä kahta jaksoa peräkkäin samana päivänä.
  13. Läsnäolo vie voimat ja energian. (Ellet sitten hae juuri sitä.)
  14. Muista vastuusi ja palvele myös ihmisiä, joiden ääni ei kuulu. (Keiden suomalaisessa yhteiskunnassa ei? Kenellä voisi olla kiinnostavaa sanottavaa, jos häntä kuunneltaisiin? Kuka voi puhua asiastaan itse ilman, että hänen puolestaan tai ylitseen puhutaan?)
  15. Arvosta omaa ääntäsi. Mieti, onko käsityksesi ”laadusta” sittenkään oikea. Ole se tyyppi, joka olet jo nyt, älä yritä olla oikea radioihminen tai epämääräinen kuvitelmasi siitä.
  16. Ihminen voi olla rosoinen, organisaatio tai brändi helposti vain kotikutoinen.
  17. Pysy johdonmukaisena ja säilytä yleisösi luottamus.
  18. Tunne yleisösi, tykkää siitä aidosti ja muista näyttää se.
  19. Trollit ja kiusaajat eivät ole löytäneet podcasteja. (Ankeaa kommenttia kun ei voi jättää minnekään helposti.) Podcastit ovat yhä kiva, kiltti ja kannustava maailma.
  20. Ns. cold openeihin ei vaan voi kyllästyä.
  21. Tekniikan oppii. Kaiken muunkin oppii YouTube-tutoriaaleja katsomalla.
  22. Radiokokemusta ei tarvita, ja kirjoittajan taustasta on vähintään yhtä paljon hyötyä kuin siitä. Arvosta sitä, mitä osaat jo.
  23. Et tarvitse kenenkään lupaa etkä siunausta. Sinä saat tehdä.

Vastaa

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *